Paikka jossa unohdat muistaa

Kuvittele marmoria, kuvittele se samalla tavalla kuin kuvittelit sen ensimmäisen kerran kun kuulit siitä lapsena. Valkoista kiveä jonka pinta on sileäksi hiottu, ja jonka täydellisen pinnan päällä kiemurtelee epätäydellisyyttä muitten kiviaineiden muodossa. Kuvittele miltä se tuntuu. Se on viileää, ja silittäessä se tuntuu melkein pehmeältä.

Ainakin kunnes löydät sen yhden pienen halkeaman tai särön jonka lukemattomat muut ovat myös löytäneet ja tulevat löytämään. Jäät hiomaan säröä, vaikka voisit silittää kiveä mistä tahansa muualta ja se tuntuisi huomattavasti miellyttävämmältä kuin tuo halkeama, tuo ihmisen aiheuttamaa eroosiota kokeva osa.

Marmoria käyttäen pääraaka-aineena, kuvittele suuri, koruton aula josta jatkuu suuret portaat ylempiin kerroksiin. Takanasi ovat tummaa puuta olevat suuret pariovet, ja niitten yläpuolella vierekkein viisi ikkunaa, niin korkeita, ettet näe missä ne loppuvat. Luonnonvalo valaisee aulan ja saa marmorin kiiltämään himmeästi. Näet oman, kevyesti vääristyneen kuvasi lattian pinnassa. Valonsäteissä voit myös nähdä joka ikisen pienen pölyhiukkasen tanssivan hiljaisuuden valssia. Otat askeleen. Hiljaisuus tuhoutuu kun askeleen kaiku kimpoilee pylväistä seiniin, seinistä, lattiaan, lattiasta kattoon, kunnes se katoaa käytäviin ylemmissä kerroksissa.

Pölyn valssi muuttuu tangoksi kun jatkat hidasta kävelyäsi, tutkien aulasta lähteviä käytäviä ja lukittuja ovia. Portaitten alapäässä on pieni yhdellä jalalla varustettu pöytä.Pöydän päällä on pieni, koristeellinen hopealautanen jonka päällä on taitettu imupaperilappu jossa lukee "Kansallistaide kerroksessa 2". Tartut lappuun varovaisesti koska pelkäät pöydän kaatuvan. Ja niinhän se tekee. Kolina joka kuuluu kun puupöytä kaatuu marmorilattialle on verrattavissa räjähdykseen tuossa hiljaisuudessa. Jos askeleesi kaiku sai pölyn vaihtamaan valssin tangoon, muutti tuo vahinko tangon sotatanssiksi. On kun pieni paineaalto olisi luonut ympärillesi pölystä vapaan tilan ympärillesi. Säikähdyksesi jälkeen jatkat matkaa.

Tartut portaitten kaiteeseen. Se on hyvin vanhaa puuta ja se on lakattu monet kerrat eikä tuoksu enää puulle. Silti kun kosketat puuta et pelkästään haista sekä puun alkuperäistä tuoksua ja lakkaa, vaan tunnet myös missä lukemattomien muitten ihmisten kädet ovat menneet. Toisin kuin marmorissa, jossa huomiosi kiinnittyi säröön, kaiteessa jäät tarkastelemaan puunaulaa joka on kulunut melkein kokonaan pois, jättäen pienen kukkulan paikalle johon se aikoinaan hakattiin.

Jatkat hitaasti matkaa ja haistat jotain mikä tuntuu aavistuksen väärältä näin puhtaassa paikassa. Haistat kuolevan taiteen, haistat halkeilevia tauluja ja kuivuvaa kangasta. Haistat Simbegin puutarhan, jossa kuolleet pitävät huolta puutarhastaan ja toisistaan. Haistat myös Simbergin haavoittuneen enkelin siivestä tihkuvan veren ja paareja kantavien poikien hien. Kuulet Gallen-Kallelan Kullervon huudon ja Väinämöisen sotahuudon.

Olet vajonnut transsiin jossa kävelet yksin taideteosten ohitse välittämättä niitten kunnosta tai niitten tekijöistä tai edes siitä mitä kello on. Ainoa millä on merkitystä on nähdä enemmän kauneutta, kokea enemmän tunteita muitten ihmisten teoksien kautta. Haluat viedä taulut mukaasi, ei, haluat muuttaa tähän yhteen suureen saliin.

Jossakin vaiheessa huomaat kävelleesi ympyrän. Olet taas aulassa. Luonnonvalo änkeää vieläkin suurista ikkunoita sisään, mutta se ei olekkaan enää aurinko, vaan kuu joka ohjaa sinut takaisin omaan elämääsi. Pölykään ei enää liiku, se on pysähtynyt miltei täysin. Puhallat kokeillaksesi mitä tapahtuu ja pöly lähtee liikkelle. Se muodostaa ensin hauen, sitten hain ja lopulta valaan joka lipuu äänettömästi Ja hajoaa pienemmiksi kaloiksi osuessaan aulan seinään. Sardiinien verkkaisen liikkeen lisäksi lattialla on oma hidas liikkeensä.Ulkona sataa isoja lumihiutaleita joitten varjot osuvat aulan marmorilattiaan, luoden illuusion jossa ulo-ovet liikkuvat poispäin sinusta.

Tarkkailet hetken lumoutuneena lumisateen ja pölyn hidasta tanssia jota säestää hiljaisuuden yösoitto. Nuotiton sävellaji saa sinut kävelemään kohti ulko-ovia. Havahdut todellisuuteen kun kosketat kylmää pronssista ovenkahvaa. Hetken epäröit, mutta päätät että on viisasta lähteä. Lähteä tästä paikasta jonne ihmiset tulevat muistamaan. Paikasta jonne ihmiset unohtavat itsensä.

-Andaras