Tikittää hiljaa...

Tasanko.

Tasankoa niin pitkälle kuin jaksaa katsoa ja etsiä. Partavaahdolta näyttävän, kovaksi jäätyneen lumen peittämää maata hallitsee rikkomaton hiljaisuus, mitään sanomaton äänettömyys.

Tässä paikassa meidän varovainen kuiskaus on meteliä. Lumen rusahdus jalkasi alla on verrattavissa ääneen joka syntyy kun pilvenpiirtäjä romahdutetaan. Voit kuulla miten korvakäytävässäsi olevat pienet karvat jäätyvät.

Tämä on kahdesta syystä ärsyttävää, siksi että et tiennyt että sinulla on korvissasi karvoja, ja siksi että nyt kuulet pienten lumikiteiden syntyvän korvakäytävääsi. Pelkäät kuuroutuvasi

Sormissakin alkaa tuntua kylmältä, aivan kuin pienet luiset sormet silittäisivät sormiasi rukkasissasi. Pelkkä nihkeä ja viileä kosketus.

Hiljaisuuden rikkoo kevyt askel. Säikähdät tuota vaaratonta ääntä, koska se tulee niin yllättäen. Et pysty paikantamaan äänen lähdettä ennenkuin se seisoo edessäsi. Naali. Tunturikettu valkoisessa suojavärissään on melkein uskonnollisen hahmon näköinen kun se seisoo edessäsi. Se tarkastelee sinua paikaltaan, silmät kiiluen. Tarkastelette toisianne varovaisesti ja liikkumatta. Voit nähdä universumin pyörivän hitaasti naalin syvyydenmustissa silmissä. Yhtäkkiä naali säpsähtää ja lukemattomat tähdet naali silmissä katoavat.

Taas hiljaisuuden rikkoo ääni. Kaiku, jostain valkoisena kiiltävästä horisontista kuuluu sanattoman laulun kaiku. Naali lähtee arvokkaasti ja ylpeästi kävelemään kohti laulun lähdettä ja sinä seuraat lumoutuneena perässä. Ennen pitkää näet laulajan. Monen sadan metrin päässä sinusta, hulvattoman lihavan lumiukon päällä, istuu valkoiseen pitkään takkiin pukeutunut pitkätukkainen kaunis nainen.

Lumipeite väreilee ja tärisee kevyesti naisen laulusta. Et vieläkään ymmärrä sanaakaan, mutta ymmärrät viestin. Hän laulaa tasangosta. Lumi ja jää alkavat liikkua, hyvin hitaaasti, ne muodostavat suunnattoman ja muotopuolen kellon. Kello tikittää, ja jokainen viisarin lyönti iskee kovempaa ja kovempaa.

Mitä lähemmäs sekuntiviisari pääsee kahtatoista, sitä kovemmin iskut kuuluvat. Kymmentä sekuntia vaille kaksitoista. Maa alkaa tärähdellä iskujen voimasta. Seitsemää sekuntia vaille, ympärillenne on kohonnut kukkuloita. Tasanko on muuttunut tunturimaisemaksi ja mäet kasvavat yhä korkeammiksi kovaa vauhtia. Viisi sekuntia vaille ja tasanko muuttuu laaksoksi, Neljä sekuntia kahteentoista, laakso on muuttunut kuiluksi ja lunta putoa huipulta pohjalle. Jääseinämät rasahtelevat ympärilläsi ja näet lopun tulevan kovaa vauhtia. Sekuntia vaille. Näet miten laakso romahtaa itsenä päälle ja jäätä sataa niskaasi.

Kello lyö tasan.

Sinä, naali ja nainen murskaudutte kaikki jään ja lumen alle.

Ja taas pinnalla on vain tasankoa ja hiljaisuus.

-Andaras